Kennel Berndream`s

Berninpaimenkoirien kotikasvatusta

Esittely

Koiraharratukseni alkoi jo lapsuuden kodista. Koiran hoitoa, koulutusta ja näyttelyjä harjoittelin beagle Jyskyn (Tervareitin Jysy 1987 - 1999) kanssa.
Jysky oli oikea "Camel Boots-koira", kulki omia polkujaan ja oli mestari livahtamaan tarhan oven raosta kun yritimme avata sitä. Jysky toimi metsällä kuin unelma, mutta vapaa-aikoina sillä oli aina metkut mielessä.

Näyttelyissä ihastuin kultaisiin noutajiin ja halusin sellaisen. Kultainen noutaja Sabrina (1989 - 2001) oli ensimmäinen oma koirani. Sain hänet rippilahjaksi, mutta veljeni allergian vuoksi Sabrinasta täytyi luopua jo pentuna. Onneksi Sabrina sai rakastavan kodin Jaanan ja serkkuni Jukan perheestä Iisalmesta.

Ostin uuden kultsun, Anskun (Annabella 1992 - 2002) kun muutin Savonlinnaan opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ansku oli unelmieni koira;  kiltti, iloinen, tottelevainen ja rauhallinen. Opiskelija-asunnossa luimme yhdessä kokeisiin ja vapaa-aikana lenkkeilimme Savonlinnan upeissa maisemissa. Harrastimme myös näyttelyitä vaihtelevalla menestyksellä. Ansku oli kookas narttu ja monta kertaa kehäsihteeri huomautti meille että: "Älä tule nyt sen uroksen kanssa,  tää on narttujen kehä." Yhteinen taipaleemme päättyi kun Ansku nukutettiin ikuiseen uneen vakavasti sairaana. Viimeiseksi kuiskasin Anskun korvaan että: "Tulethan minun seuraavaksi koiraksi".

Näyttelyissä ihastelin myös berninpaimenkoiria. Jouluna 2003 tuli perheeseemme minun ja mieheni Vesan sekä poikiemme Vilin ja Viken iloksi bernityttö Julia (Gristan Fabula). Julia on luonteeltaan iloinen, avoin sekä luottavainen ja hänestä on kasvanut uskollinen vahti.
Julian ensimmäinen pentue syntyi 30.5.2006, 2 urosta ja 1 narttu. Tästä pentueesta jätimme yhden uroksen itselle.
Urholle sattui tapaturma 1-vuoden ikäisenä kun Urho putosi rekka-hallilla rasvamonttuun satuttaen lanne-selkänsä. Trauma aiheutti myöhemmin kovia kipuja, joten Urho nukutettiin iki-uneen 3-vuotiaana. Urho oli luonteeltaan todella sydämellinen berni, joka varmasti seurasi minua joka paikkaan ja oli valmis tekemään mitä vain jos pyysin. Urhon kanssa jäi haaveeksi näyttely- sekä Vepe-harrastus.

Julian toinen pentue syntyi 15.6.2007, 2 urosta ja 6 narttua. Siinä riittikin touhua kesäksi koko perheelle. Samaan aikaan perheeseemme tuli Minni (Berndante Geisha Ciril). Minni on ollut pennusta asti kiltti ja erittäin rauhallinen tyttö. Minni on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Anskukin oli. 

Minnin kanssa kierrämme näyttelyjä.
Tulevaisuuden haaveissa minulla on hankkia kultainennoutaja narttu.

Kasvatustyössäni pyrin kasvattamaan rodunomaisia, terveitä, pitkäikäisiä ja hyväluonteisia koiria. Pennuille haluan tarjota mahdollisimman hyvät lähtokohdat sosiaalisen elämän kehitykselle. Myös pennut ovat perheemme jäseniä ja jakavat kotimme sekä tottuvat kodin touhuihin ja lapsiin. Haluan tarpeen mukaan tukea ja opastaa perheitä kasvattien elämänkaaren ajan.

Kiitokset Ulla ja Heikki Hänniselle tuesta ja neuvoista sekä upeista uroksista koiriemme suvuissa! Kiitokset myös kaikille kasvattien perheille hyvästä yhteistyöstä.

Kati Nuolioja

Kasvattajan peruskurssi v. 2006
Koirankouluttajakurssi v. 2007
Suomen Kennelliiton jäsen
Suomen Sveitsinpaimenkoiraliiton jäsen
Keski-Suomen Bernien jäsen
Golden Ring:n jäsen
Sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja vuodesta -95
Lemmikkitarvikealan yrittäjä vuodesta -07

Vasemmalta Minni, Urho ja Julia

Vasemmalta Minni, Urho ja Julia

Julia

Julia 
Gristan Fabula 
s. 04.11.2003

Minni

Minni 8 kk
Berndante Geisha Ciril
s.25.5.2007

Minni, ROP-pentu 20.1.2008

UPEAA Minni!!
ROP-pentu  20.1.2008 Tuomari Marjo Järventölä

Minni

Minnillä on kasassa jo 2 sertiä, cacib, vsp, vara-serti ja vara-cacib.

PENTUEET

A-pentue

A-pentue syntyi 30.05.2006   
2 urosta ja 1 narttu
Isä: Gristan C`son Of Zack   A/B  0/0
Emä: Gristan Fabula   D/C  1/1

Pennut 8 vkoa, vas: "Nella" Berndream`s Acabella,
"Aku" Berndream`s Acceboy ja
"Urho" Berndream`s Actionman



B-pentue
B-pentue syntyi 15.6.2007
6 narttua ja 2 urosta.
Isä: Gristan C`son Of Zack   A/B  0/0
Emä: Gristan Fabula   D/C  1/1

Kuvassa pennut 2 päivän ikäisinä.



IN MEMORIAN
 
 
Urho
Urho  Berndream`s Actionman
30.05.2006 -  20.06.2009

 

Olet vapaa ja mukana tuulen, saat kulkea rajoilla
ajattomuuden. Olet kimallus tähden, Olet pilven lento.

Olet kasteisen aamun pisara hento.

 

Urhoa kovasti kaivaten; Kati

Annabella, in memoriam

Annabella
13.6.1992 - 27.9.2002

Olit niin kuin tähdenlento,
olit iloinen ja rento.
Valoa loit sä kotihimme,
ikuisen kaipuun sydämiimme.